maanantai 20. toukokuuta 2019

Baari Kristian

Helsigin Kruunuhaassa krstianinkatu 15 B:ssä toimi 60-ja 70-luvuilla Baari Kristian niminen baari.


Baari Kristianissa sai ilmeisesti hyvää kahvia.


Kahvia ja Jaffaa.


Coca-Colakin mainostaa Baari Kristianin ovessa.


Tässä Baari Kristian 1970-luvulla.


Helsingin puhelinluettelossa.

Ja sama paikka vuonna 2019. Kristianinkatu on hiljainen sivukatu, ja todennäköisesti paikka oli liian hiljainen liikepaikaksi. Talot ovat vaihtaneet väriä, mutta muuten hyvin vähän on muuttunut 40:ssä vuodessa.


Baari Kristianin tiloissa toimii jokin epämääräinen taho, joka esittelee vähemmän onnistuneita maalauksia ikkunoissa. Mistään ei kuitenkaan käy ilmi mikä tilassa on tällä hetkellä.

lauantai 11. toukokuuta 2019

Kahvio Mokka Voikkaalla


Kahvio Mokka vaikutti jo etukäteistiedustelujeni perusteella lupaavalta paikalta! Niinpä siis junaan-juuri ennekuin koronaepidemia sulki Uudenmaan rajat, ja kohti Kouvolaa. Ekat kahvit join asemaravintolassa, ja sitten aseman edestä bussilinjalla nro 1 Voikkaalle. Hieman äreän tuntuinen kuski ajaa. Linja kiertää keskussairaalan kautta. Voikkaan "linja-autoaseman" läheltä löytyy erään kerrostalon alakerrasta Kahvio Mokka. Mukava idyllinen noin 15 asiakaspaikan kahvibaari. Heti kohta pääsen juttuun paikallisten kanssa, kahvion myyjätär. paikallisasukas vanhenmpi entinen tehtaalainen Mikki-jolta ei meinaa suunvuoroa saada, on äänessä. Juttuahan meillä riittää. Juon pari kahvia. Myynnissä on oluen lisäksi sämpylöitä ja munkkeja. Kerron omistajattarelle joka hänkin käy paikalla, että täällähän M.A.Numminenkin viihtyisi kun saa kaljan, kahvin ja munkin! Voikkaa kuuluu olevan hiljainen paikka nykyään. Joku miesasiakas käy tosiaan juomassa kahvin. Tunnelma on ehkä aikoihin lähimpänä perinteistä baaria kuin pitkään aikaan.

Vessakin on niin siisti että hämmästyn. Jopa perinteiset muovituolitkin tuovat baaritunnelmaa. Sisustus on melko siisti ja asiallinen.

Kahvio Mokkaa voi todellakin suositella siinä että siellä voi aistia jotain aidosta baaritunnelmasta. Hyvin todennäköisesti se on tällä hetkellä Voikkaalla viihtyisin paikka. Itse ehkä kaipaisin hieman enemmän kahvilan tunnelmaa, jos jotain parannusehdotuksia sitten esittää.
-Toivottavasti Kahvio Mokasta ei tule kapakkaa?




Myllytie 4 Voikkaa

Pelikoneita

Syötävät ja juotavat





Grillibaari eli Viher-baari Oulun Karjasillalla.

Osoitteessa Nokelantie 2 on sijainnut 1960-luvulla ja mahdollisesti vielä 70-luvullakin aluksi Grillibaari, sitten Viher-Baari-niminen baari.

Grillibaarin omisti T Vesala niminen henkilö ja baarin nimestä päätellen baarissa oli grilli ja siellä syötiin grilliruokaa.

Jälkimmäisestä Viher-Baarista olen kuullut että nimi olisi olut yhteydessä viereiseen kukkakauppaan koska sama omistaja on pitänyt molempia. Omistajattaren nimi Nurro, ja hän omisti lähellä Raksilan silloisella Siltakadulla-nyt Kainuuntien alkupätkällä kukkakaupankin. Viherbaari oli lähinnä kaljabaari 70-luvulla, kahvia ja jotain karkkiakin on myyty. Nuoret ajettiin baarista ulos jos he eivät ostaneet mitään. Baari oli melko pieni, vain muutama pöytä.

Noin vuonna 1980 Nokelantie 2:n alakerran liiketilat (Parturi-kampaamon ja kai baarin) -Osuuspankkia lukuunottamatta- valloitti Kansallis-Osake-pankki Karjasillan konttorilleen. Voi olla että pankki valtasi tilat jo aiemmin?


Baari on tietojeni mukaan sijannut keskivaiheilla, kapeat ikkunat ovat entisiä oviaukkoja.
Vasemmalla oli aluksi OK Arinan myymälä, sitten siihen tuli vuonna 1966 Oulun seudun Osuuskassan Karjasillan konttori, sitten seuraavassa kai Grillibaari/Viher-Baari, ja sitten kukkakauppa ja sitten oikeassa päädyssä Parturi-Kampaamo.



Vaikka Karjasilta on kokenut kovaa katoa palveluidensa suhteen, viimeinen ruokakauppakin loppui, jäljellähän on enään oikeastaan vain Karja-Tupa ja tuo konehuolto ja kai pari tilitoimistoa, niin mielestäni tuossa olisi mahdollista pitää baaria vieläkin. Tarkoitan että rakennuksen keskitilassa olisi baari, sillä vasemmanpuoleinen on entinen osuuspankki ja kassaholveineen vaikea tila baarille. (toki sellaisissakin tiloissa on baareja yms ruokapaikkoja) Karjasillalta on puuttunut minun tietojeni mukaan parturi-kampaamokin jo vuodesta 1980, eli noin 40-vuotta! Sellainenkin liiketoiminta olisi paikallaan.

Karjasillalla toimi entisen Artturintien Siwan paikalla hetken Pub-Artturi-niminen olutpaikka, sen jälkeen samassa tilassa toimi yksityinen päiväkoti.

Kahvila Ylikylä Kempeleessä

Kempeleen Ylikylällä sijaitsi entisessä kaupparakennuksessa hyvin pieni Kahvila Ylikylä. Se oli oikeastaan keskiolutbaari. Kävin kerran juomassa siellä kahvin joskus 90-luvun lopulla. Sisällä oli muistaakseni vain kaksi pöytää joiden ympärillä tyypillisiä oransseja muovituoleja, ja muutama ukko kaljalla. Paikka tuo nyt jälkikäteen ajateltuna elävästi mieleen Kaurismäen ja muidenkin kotimaisten elokuvien maaseudun baarit. Nyt koko Kahvila-ylikylän rakennusta ei enään ole, tilalla on rivitaloja. Saattaisi kuvitella, että baarinpitäjä on omistanut koko rakennuksenkin. Läheisessä Zeppelinin kauppakeskuksessa ei muistaakseni ainakaan 90-luvulla ollut varsinaista olutbaaria, muita liikkeitä kyllä vaikka kuinka. Lähin kilpailija oli kai ollut Kokko-baari Lehmikentäntien risteyksessa Honkasen monitoimitaloa nurkittain, mutta se on kai loppunut jo 80-luvun alussa. Omat muistikuvani eivät yllä Kokkobaariin.

Rakennuksessa toimi alunperin Janne Kankaan kauppa sekä Riekin kauppa. Luultavasti 70-80-luvun vaihteessa tien toiselle puolelle valmistunut K-Halli Voikukka viimeistään aiheutti kahvilaksi muuttumisen. 

Mirkka-baari Tuirantorilla

Mirkka-baarista on selkeät muistikuvat, mutta paremmin ulkoa kuin sisältä. Mirkka-baari sijaitsi 90-luvun puolessa välissä vastapäätä Tutunkauppana tuolloin ollutta entistä Koskihallia. Ohi kulkiessani mieleeni jäi ikuisesti Mirkka-baarin ikkunat: kaksi vastakkain istuvaa epäsiistin oloista miestä farkkutakeissaan, pitkähköt pesemättömät hiukset, parrat, kumpikin tupakkaa polttaen ja edessään olutlasi. Mirkka-baarista tulvi tupakansavua ja siksi muistaakseni vain yhden kerran olen käynyt siellä sisällä.  Luulen että Mirkka-baari oli pelkkä kaljabaari, ainakin asiakkaistaan päätellen. Tuolloin ajattelin jyrkästi mielessäni, että kävipä miten vain mutta baarin en ainakaan mene töihin, sillä savunhaju on niin kamala. Mutta nyt kun aikaa on kulunut jo sen verran, ja tupakkalakikin vei baareista savut ulos, niin voisin hyvinkin ajatella työtä baarissa, en tosin aivan räkälässä, vaan baarissa sellaisena kuin tämä blogi sen määrittelee.


Tuirassa muisteltiin kuitenkin vasta, että Mirkka-baarin pitäjä oli tiukka nainen eikä sietänyt siellä mitään epäjärjestystä. Nyt tila näytti olevan Jussin pyöräpisteen jonkinlaisena varastona. Kuitenkin on sääli että Mirkka-baariakaan ei enään ole. Mielestäni Tuiran torin seutuville kuuluvat ehdottomasti mm. Mirkka-baari, legendaarinen Halpa-Karkki, Koskihalli, Tuiran kirjasto, pankki, OLS-bingo sekä Lounas-Plussa! Se tosin katosi jo 90-luvun alussa.


Mirkka-baarin osoite oli Myllytie 11.





Mirkka-baari ikkunassa istuneine kaljamiehineen oli liiketilassa jonka edessä on polkupyöriä. Muistan vielä että Mirkka-baarin ovi oli kesäisin useinkin avoinna.

 Nyt Mirkkabaarin paikalla on tämännäköistä, tila on polkupyöräliikkeen käytössä. Poissa ovat partaiset kaljaveikot ja tupakansavu.

Korvenkylän baari Korvenkylässä Oulun laitamilla


Jääliin tai Kiiminkiin, esim. Koitelinkoskelle ajettaessa muistan katselleeni Korvenkylän teinoilla lähellä entistä Arinan myymälää(ja postitoimipaikkaa)  oikealla Jääliin päin mentäesä oli entisen kaupan näköinen jo hieman huonokuntoisen näköinen talo. Se oli entinen kauppa, jossa toimi sittemmin Elsa Rusasen baari. Mitään baaria en kuitenkaan itse selvästi muista.

Puhelinluetteloista löytyy Virvoke-baari, ehkäpä se olikin baarin virallinen nimi?


Eräiden tietojen mukaan tässä talossa toimi 70-luvulla Pölökkybaari-oliko virallinen nimikään? Ja nimensä se olisi saanut sisällä olleista puupölkkykalusteista. 
-Jos näin oli niin siinä vain yksi todiste ehkä ennen aivan siistinkin baarin rappioitumisesta. 


Ravinto-baari oli Kiuruvedellä 60-luvulla.

Kun etsii niin löytää. Kiuruvedellä on toiminut Ravinto-baari 60-luvuilla, ja siitä löytyy muutama hyvä kuvakin sekä tietoja. Kiuruvedellä Eräkorven kaupparakennuksessa on toiminut  Kerttu Waarnan Ravinto-Baari.  Sille nuoriso antoi nimen Römpsä. Kerttu Waarnan baari on toiminut vuosina  1957 – 1964 ja Kerttu on  vastanut useammankin baarin toiminnasta. Ravinto-baarissa sotarintamalla olleet miehet,  soittivat ”Elämää juoksuhaudoissa” yhä uudelleen ja uudelleen(jukeboksista ilmeisesti). He eivät paljoa jutelleet, mutta mietteet olivat noissa raskaissa ajoissa.

Ravinto-baarissa on erään kertojan mukaan harrastettu melko kavalaa ilkivaltaakin:
"Kerran Jarmo, joka keksi kaikenlaista, otti nuokkuvan asiakkaan vajaan pilsneripullon ja teki sinne pienemmän tarpeensa. Asiakan havahtui, otti pullon ja joi sen kerralla tyhjäksi. Jarmo kysäisi, että halusiko hänä lisää. Ei halunnut, kun juoma oli ollut liian lämmintä."





Ravinto-baarin edessä 60-luvun alussa.

Sisätilat.

Ravinto-baarin rakennuksesta löytyy myöhäisempikin kuva jossa baaria ei enään ole:





Kiuruvedellä on toiminut myös Inka-baari:


Inka-Baarin avajaiset Ambro Kärkkäisen talossa, joka sijaitsi kaupan takana Asematien varressa. Oikealla  Kerttu Waarna.














Ruoka-ja Kahvibaari Siltakatu 13 Hyvinkää -BAARIEN SYNKKÄ PUOLI

 BAARIEN SYNKKÄ PUOLI-voi olla lisäotsikkona tälle baarille, mikäli tietomme pitävät paikkaansa. Hyvinkään Siltakadulla sijainneeseen Ruoka-...