sunnuntai 19. tammikuuta 2020

Torikahvila eli Kahvila Rannan matala Oulussa.

"Rannan matala" oli legendaarinen paikka, eikä vähiten sen omistajattaren "rakastajan" jouduttua palkkamurhan uhriksi. Tuttu myös elokuvasta Kotia päin vuodelta 1989. Elokuvassa esiintyivät Torikahvilan/baarin todelliset asiakkaat. Oma muistikuvani baarista on juuri tuollainen kuin elokuvassakin, savuinen, pelottavia retkuja täynnä, viinabassoääniä, paikan lattiakin oli jotenkin karu, muistaakseni maalaamatonta betonia. Keskellä päivääkin jännitti mennä tuonne sisään. Jotenkin koko talo, kuten Rantakadun muutkin talot olivat ennen 1980-luvun lopula, rähjäisen tuntuisia. Kauaa en sisällä ollut, kunhan kävin vain katsomassa miltä siellä näyttää. Sanoisin että "Rannan matala" oli karuin baari jossa olen käynyt, noin olemukseltaan ja asiakkailtaankin. Olin noin 8-10 vuotias muistaakseni ja jonkin torillakäynnin yhteydessä poikkesin mielenkiinnosta sisään. Kännisiä agressiivisen tuntuisia humalaisia. Tupanaksavua. Muistaakseni kävin baaritiskin ääressä, ja poistuin äkkiä. Toki samanlaisia juottoloita on nykyäänkin.





Jos baarissa tosiaan oli tuollainen lasivitriini, niin se on yllättävää, ja kertoo sentään jonkinlaisesta tasosta, siitä että saatavilla on muutakin kuin ohrapirtelöä.

Kotia päin elokuvassa omistajattaren poika juo kahvin ja ilmeisesti syö tai on syövinään keitetyn munan. Elokuva Kotia Päin on muutenkin mainio elokuva juuri siitä että se esittelee tuota 80-luvun lopun Oulua ja elämää noilta ajoilta muutenkin hyvin. Lämpimät muistot tulevat mieleen jos ei ota huomioon itse elokuvan raakuutta. Jotain samantyyppistä olisi voinut ajatella tapahtuneen esim. Mirkka-baarissa tai missä tahansa noista tupakansavuisista olutpaikoista. 



Kauppa ja baari -tyypillinen yhdistelmä.

Useinkin huomaa että elintarvikeliike ja baari -usein vieri vieressä samassa talossa, oli tyypillinen yhdistelmä. Tällaisia voi vielä löytää, mm. Lohjan Routionmäeltä löytää tällaisen. Kaupanpuoli tosin on hiipumaan päin. Osuusliikkeillä oli samanlaista tyyliä ympäri maata.
Tässä Sanginjoen sekatavarakauppa ja baari, arvelisin että 60-luvulta.


Urjalan SOK-lainen osuuskauppa Airanne ja baari. Todella tyylikkäät valomainokset. 





Kuhmon Ylä-Viekin kylästä löytyy vielä Koskenmäen aivan upeasti säilynyt kauppa ja baari-yhdistelmä, jossa kolmantena on ollut Ylä-Viekin postitoimipaikka toisessa päässä.


Tilkan baari

Koroistentie 8:ssa sijaitsi pitkään Tilkan baari.


Nykyään tuo näkymä tuntuu uskomattomalta ja epätodelliselta, Ruskeasuolla pankki, jokin elintarvikeliike, baari, lihakauppa ja postitoimisto! Vain baari selviytyi, omistajia vaihtaneena ja nykyään vain juomapaikkana tietysti. Ruskeasuon Koroistentien asukkaiden on selviydyttävä muualle jos haluavat palveluita. Huomatkaa baaria osoittava viitta etualalla oikealla. 

Tilkan-baari Koroistentie 8.

TIlkan baarin tiloissa näyttää nyt tältä. Sisältä paikka on kuin mikäkin saluuna.

lauantai 11. tammikuuta 2020

Lokkibaari Hailuodossa

Hailuodossa on toiminut Lokkibaari. 


Kuten kuvatekstikin kertoo, sen perusti Alli Marjaniemi v. 1968 ruokabaariksi. 

 Symbolina lokkeja, puhelinnumero niin helppo ettei sitä kai unohdä elämänsä aikana.


Parkanon ruokabaari

Parkanon keskustasta löytyi vielä 1980-luvulla Ruokabaari. Siitäkin mainitaan M.A.Nummisen kirjassa. Olen saanut selville että koko talo olisi nyttemmin purettu.


Revonlahden baari sotainvaliidien talossa

Revonlahdellakin toimi pieni baari ns. sotainvalidien talossa 1960-luvulla. Samassa talossa toimi myös alkujaan Revonlahden Osuuskassa sekä postitoimipaikka. Voi kuvitella kuinka kahvikuppinsa äärellä sotaveteraanit ovat muistelleet sota-aikoja, joku on juonut ehkä ykkösolutta, kylän nuoret ovat käyneet ostamassa Apsi-kolaa. Viereisestä ovesta on käynti postiin josta lapsilisät on nostettu, tai sitten Osuuskassaan.



Nyt Revonlahti on hiljentynyt, autot kiitävät vauhdillä ohitse edessä kulkevaa valtatietä nro 8. Baarin, postin ja osuuskassan sijaan rakennuksessa toimii Revon kaihdin. Osuuspankiksi muuttunut kassa siirtyi joskus tien toiselle puolelle uuteen liikerakennukseen, nyt sekin on lähes tyhjä. Revonlahti ei ole ollut itsenäinen kuntakaan enää vuosikymmeniin.

Mari-baari Nivalassa

Mari-baarissa nätit tytöt palvelivat, ruokaakin oli ja suosio suuri, vain Osuuskaupan baari meni edelle.