lauantai 1. syyskuuta 2018

Tähtibaari Turussa

Vielä henkilökohtaisesti veirailematta on jäänyt Turun Tähti-baari. Ennakko-odotukset ovat hyviä, suorastaan loistavia. Itseasiassa Tähtibaari vaikuttaa jopa perinteistä baaria ylellisemmältä noin monipuolisella ruokalistallaan, b-oikeudet vaikuttavat olevan myös, jne. Ehkä verhot tekevät ylellisen vaikutelman? Näillä tiedoilla Tähtibaarin on Turussa  lähin aitoa baaria oleva baari.
Jo perinteinen ja vieläpä toimiva valomainos vaikuttaa lupaavalta!

Ruokalista ei ole turhan vaatimaton!




Ruokalistan kattavuus jopa ravintolatasoa, voi sanoa että on ravintolatasoa, mutta peruskoulun ala-asteen tuottama liitutaulu on tyylivirhe ilman muuta. Aidossa baarissahan on tietysti kirjasintaulu.
Mutta koska Tähtibaarin lista ilmeisesti vaihtelee, niin tämän tyylivirheen voinee antaa anteeksi.

SOK-laisen Osuuskaupparyhmän baarit

Suomalaiset osuuskaupat ovat olleet varsinkin ennen edelläkävijöitä monessa asiassa. Nykyisestä SOK:sta ei voi sanoa samaa, sillä sehän hävitti mm. Korona, Rosita ja Katriinabaarit. Niiden tilalle tuli etnistä tyyliä matkivia sieluttomia paikkoja kuten "Chicos" jne. Rossokin on halpa kopio jostain italialaisesta ravintolasta olevinaan. 

Mutta takaisin siis parempiin aikoihin, ennen osuuskaupoilla oli nimittäin AITOJA baareja:

Tamperelaisen Osuuskauppa Tuotannon baari Väinölänkadulla 60-luvulla.

Lumijoen osuuskaupan baari(Limingan OK)

Baari sijaitsi Osuuspankin talossa


Rosita-baarit:

Eräs Rosita-baari sijaitsi Kaipiaisissa, samassa kiinteistössä toimiva SOK-lainen Osuuskauppa ilmeisesti oli baarin taustalla.





Riihimäellä sijaitsi 60-luvulla myös Rosita-baari osoitteessa Keskuskatu 6

Sama paikka nykyään, baarin paikalla on jokin kampaamo tms.



Rosita oli SOK:n kahvimerkki.










Antoiko Alkon Gambina kirjasinmallin joillekin baareille?

Mielenkiintoinen yksityiskohta on edesmenneen Oulun Tullibaarin ja lahtelaisen Tuplabaarin liikemerkkien sekä oy Alkoholiliikkeen Gambina-viinakkeen kanssa, sillä se näyttäisi olevan lähes identtinen. Oliko kyseessä sama suunnittelija, tai jopa baareilla sama omistaja tai taustaa, ja kirjainten malli kopioitun Alkon Gambinalta?
Gambinan etiketin teksti

Tullibaarin liikemerkki




Krouvituopin suunnittelija Oiva Toikka

Krouvituopin näköisiä tuoppeja näkee vanhoissa kuvissa baareista, ja hyvin voisi sanoa että ne olisivat Oiva Toikan krouvituoppeja. Valmistaja oli Nuutajärven lasitehdas, ja tuoppi oli  suunniteltu v. 1973. Tuotannossa tuoppimalli oli vuosina 1973-1999, ja uustuotannossa vuosina 2000 ja 2009.  Suomalaisten olutkuppiloiden kestosuosikki, puristettua väritöntä lasia. 33 ja 50 cl. Kolpakoiden valmistus lopetettiin aikoinaan uusien astianpesukoneiden aiheutettua lasiin jännityksiä, jolloin ne hajosivat helposti.

Grilli-Kahvila Kuhmitsa Sallassa- Kaurismäkeläinen baari.

Kaurismäen elokuvissa "esiintyvät" usein aidot baarit. Tällaisia ovat mm. Himmabaari Helsingissä Vuorikatu 8:ssa, ja elokuvassa Ariel vuodelta 1988, jossa merkittävä rooli on Sallan kirkonkylän grilli-kahvila Kuhmitsalla.(kiitos tiedosta Veli-Matti Kantolalle) Baarin  vessassa elokuvan päähenkilön isä (Erkki Pajala) tekee pistoolilla itsemurhan. Grilli-Kahvila Kuhmitsa on päässyt myös M.A.Nummisen kirjaan "Baarien mies". Kuvassa esiintyvä nainen on erään tiedon mukaan todellinen baarin omistajatar Esteri.
Voi sanoa että Kuhmitsa edustaa hyvin perinteistä Kaurismäen elokuvien baarityyppiä.

Kahvila Kuhmitsa elokuvassa Ariel 1988


Sana "grilli" näyttää olevan ylimaalattuna kahvilan nimen edestä. Grilliruokaa eikai sitten enää saanut? Sallassa käydessäni ei mieleeni jäänyt Kuhmitsaa, sensijaan juuri lopetettu "Äteritysiputeritspuolilautatsibaari"-jonka nimikyltti oli erään kerrostalon päädyssä hieman koulukeskukselle päin. Aivan Sallan ydinkeskustassahan "Äteritsi" ei sijainnut.

Kaurismäkiä voi pitää jopa esikuvallisena aidon suomalaisen baarin ja baarielämän tallentajana.

Mari-baari Nivalassa

Mari-baarissa nätit tytöt palvelivat, ruokaakin oli ja suosio suuri, vain Osuuskaupan baari meni edelle.