Karibaari -"jossa kukaan ei juonut kahvia"

Kemin Karihaaran kaupunginosassa sijaitsi Karibaari, joka on samannimisenä sijainnut useammassakin rakennuksessa se kari-baari jossa minä kävin kerran kahvilla, taisi jäädä toistaiseksi viimeiseksi Kari-baariksi. Muistan että sen aukiolokin oli sattumanvaraista loppuaikoina 2000-luvulla.

Korttelipoliisi-dokumentissa Karibaari esiintyy tämän näköisenä, tiloissa jotka myöhemmin valtasi kemin seudun Osuuspankki Karihaaran konttorilleen.

M.A.Nummisen "Baarien mies"-kirjassa Karibaari sijaitseekin läheisessä ristikkoikkunatalossa.

Ja ilmeisesti viimeiseksi jäänyt Karibaari sijaitsi tässä rakennuksessa. Täällä olen käynyt kahvilla, ja kyseisessä paikassa kahvitellut naapurini sai osakseen loukkaavaa ihmettelyä. Jos karibaarissa on joskus historiassa ruokaa tarjottu, niin loppuvaiheessa kahvinjuojakin oli jo kuin vieraalta planeetalta.

ARVOSANA: 7 viimeisimmästä Karibaarista, sillä tarjolla ei ollut kuin alkoa ja kahvia(sekin kitkerää)

ARVOSANA: 9 vanhasta Karibaarista 80-luvulta, vaikka tiedossa ei nyt olekaan mitä baari on tarjonnut.

Sellainen oli Laurilan Vankkuribaari

Kaupparekisterin mukaan Keminmaan Laurilan Vankkuribaarin omisti Jukka Tiirikainen. Hän oli varmaan se vanhempi tukeva baarimies joka jutteli leppoisasti vankkuribaarin harvoille asiakkaille. Kun tuli poikettua Keminmaan laurilan Citymarketissa, tuli poikettua bussia odotellessa vankkuribaariin kahville ja lehteä lukemaan, baarin kohdalla oli pysäkki. Illalla olin useinkin baarin ainoita asiakkaita. Sisustukseen kuuluivat tukevat puupöydät, ja pitkät penkit kuin maalaistaloissa. Hieman hankalahan niihin oli istua, mielestäni ne olivat kömpelöt. Kirkas valaistus sentään mahdollisti lehden lukemisen. Sain sen käsityksen, että omistaja itse asui samassa rakennuksessa.
- Kerran juhannuksen tienoilla "Jokisuussa Pörhölän tien varrella" -kertomansa mukaan-asuva mies koetti saada minua baarista mukaansa. Pörhöläntien varrella alkoi tuntemattoman kotiin meneminen arveluttaa, ja ilmoitin lähteväni kotiini.

Tuo olikin erikoisin episodi mikä Vankkuribaarista jäi mieleeni.

Tässä kuvassa Vankkuribaari on jo sulkenut ovensa. Legendaarisessa M.A.Nummisen "Baarien mies" kirjassa vankkuribaari näyttää tältä:

Baarinpitäjä oli niin mukava mies että ilman ruokatarjoilua pelkkänä juomapaikkana toimineelle baarille voi antaa hyvän arvosanan. 

Hirvenkruunu, Mäntsälän ehdoton ykkönen!

Vaikka Hirvenkruunua ei oikein voi nimittää baariksi sanan perinteisessä mielessä, vaan enemmän lounasravintolaksi, niin sen tyylikkyyden ja ruoan maukkauden vuoksi sille täytyy antaa ehdottomasti tilaa.  Hirvenkruunu on miellyttävän retrohenkinen paikka Mäntsälän keskustan välittömässä läheisyydessä. Ruoka on maukasta ja ennenkaikkea normaalia ruokaa. Paikassa on jotain mystisen viehättävää, ehkä se tuo jotenkin mieleeni lapsuuden ja 80-luvun, jotkut kirjoittavat Hirvenkruunun olevan kuin 60 tai vähintään 70-luvulta.

Tässä muutamia kuvia:

Perinteinen tilauslaitteisto jolla voi tilata haluamansa ruoan.

Linjasto Hirvenkruunussa

Sisätiloja

Ulkoapäin

Porsaanlihakastiketta muusilla. Parasta mitä olen vielä tähän mennessä syönyt.

Hirvenkruunun rauhallista sisustusta. TV:n katselu syödessä on myös erittäin mukavaa. Upeana vihertävät kasvit.


Päivitys :2019. Nyt Hirvenkruunu ei ole enää toiminnassa, omistajat väsyivät Mäntsälän uutisten mukaan. Jään syvästi kaipaamaan tuota rauhallista retrohenkistä ilmapiiriä ja maukasta ruokaa!
Päivitys: 2020. Hirvenkruunun rakennuskin on nyt purettu. Näin jälkikäteen muisteltuna, sellainen lopun ajan tunnelma jotenkin vaivasi Hirvenkruunussa, hiljainen paikka, kaikki hieman rempallaan, talokin rapistunut, pelikonehuone muutettiin kirpputoriksi hieman ennen lopettamista, ja jo se että kirpputori ilmaantruu paikkaan kuin paikkaan saa sellaisen tietyn säväyksen aikaan: loppuunmyynti on alkanut. Sellainenhan tuo sitä tunnlemaa, mutta siitä voi aistia myös lopun tunnelmaa: pian tämä on historiaa. Voin sanoa että aistin tuon tunnelman Hirvenkruunussa ja se olikin eräs syy mikä sai minut kirjoittamaan Hirvenkruunusta vaikka se ei varsinaisesti ollutkaan perinteinen kahvibaari vaan paremminkin tienvarren lounaspaikka.

Leppävaaran baari Fins bar-cafe ent. Cafe Kim Manh

Tämä OLI aiemmin ruokansa puolesta Espoon paras paikka! Lihapulla-annos muusilla ja salaatin kanssa, kahvi jälkiruoaksi. Parasta mitä Leppävaarassa sai. Nykyinen omistaja, taisi olla jo edellinenkin, lopetti ruoanvalmistuksen joku aika sitten. Nyt vain alkoholia ja kahvia/teetä.

Voihan olla että ruoka ei mennyt kaupaksi vaikka hyvää olikin. Muistaakseni 6.50,- maksoi tuo legendaarinen lihapullat perunamuusilla.
Baarin ongelma on ruoan puutteen lisäksi huono nimi. myöskin näkyvyyttä internetissä voisi parantaa. Baarin sijainti on todella hyvä ja se on sisältäkin viihtyisä, sanalla sanoen oikea baari.


Osoite Läkkisepänkuja 3, 02650 Espoo

Baaritiski tuo mieleen perinteisen baarin. Joulukoristeet kesällä ovat hieman huvittavia ;)

Sisätilat ovat niin viihtyisiä että voittaa trendipaikat ja luolat mennen tullen! Nimen tietysti muuttaisin mutta paljon muuta ruoan lisäämisen mukaan laskien baari ei kaipaa.

Baaritiskin takana näkyviä juomapulloja.

ARVOSANA: 9 ruoan kanssa, nykyisellään "märkänä baarina" pelkillä juomilla ja kapulakielisellä nimellään 7. Baari on säilyttänyt eräänlaisen baariksi kutsuttavan paikan tyylinsä, jossa tyylirikkeenä nyt tuo huono epäsuomalainen nimi,, ja ruoan puuttuminen.
_________________________________________________________________________

Fins Bar-cafe, VIIMEINEN PÄIVITYS!

Toukokuussa 2019 tuo edelläkerrottu on historiaa, samoin kuvat!

"Fins baari-kahvila" on nyt synkkä juottola. sen edustalla mörisevät Leppävaaran römeimmät viinabassot, paikassa saa rähmäisiä kännihaleja ja kännikättelyitä.

Tämä tapahtui Toukokuun 11:sta 2019:

Fins bar näkyi edessäni, kännisen mieskörilään ja kännisen naisen pystyhalaus baarin ovella oli varoittava näky: ei tuonne! Mutta, päätin vanhojen muistojen voimalla silti vielä kerran katsastaa paikan!

Heti sisällä huomasin että paikkaa on remontoiti kapakan suuntaan: poissa ovat viehättävä baaritiski ja vitriinit, sekä kahvila-tuolit ja kukat! Tilalla synkeä baaritiskinkuvatus ja loosit. 
-Ei taida olla ruokaa enää täällä?-kysyin itämaiselta mieheltä joka seisoi tiskin takana, ja katselin seinällä vielä jäljellä olevia ruoka-annosten kuvia.
-Ei ole. - arvasin sen.
Samaan aikaan kanssani tiskille puskeutui etäisesti Vesku-Loiria muistuttava isomahainen viinabassomies.
Tilaa! Kuului käsky.
-Tilaa sinä ensin ole hyvä, sanoin.
-Täällä tilataan eikä valita! -viinabasso vieressäni jyrisi.
-Alkoi ärsyttämään mokoma moukka, mutta hillitsin itseni ja sanoin: oletko täällä töissä?
-En! -viinabasso jyrähti! Ja heti perään: Mä oon Pera! -ja koura ojentui kättelemään.
-Harri! - ja puristin viinabasson jämerää kouraa.
-Tilaa sinä vaan! -sanoin.
-Sitä samaa!! Viinabasso julisti tiskin takana seisovalle itämaiselle viiksimiehelle ja työnsi ahneesti tuoppiaan kaljahanan alle. Jatsoin parhaaksi poistua paikalta.

-Paska paikka, ei koskaan enään, päätin ja jätin Fins baarin muistoihini. Lihapullat perunamuusilla ja salaatilla, 6.50,- se oli tämän paikan parasta tarjontaa kerran. 

Baarityöntekijän vaatteet

Baarityöntekijällä tulee tietysti olla asianmukainen vaatetus. Aivan liian yleistä on paskainen t-paita ja muutenkin epäsiisti olemus. Olut ja mainospaidat mielestäni myöskin ovat kovin epäasiallisia vaatteita ammatti-ihmiselle, tämän opin jo ammattikoulussa. Koska itseään ja työtään kunnioittava ihminen myös pukeutuu asianmukaisesti. Tällainen asenne tietysti vaatii jo alalle omistautumista tai sitten ulkoista pakkoa (työpaikan vaatima työvaatteet)
Nyt tietysti voidaan myöntää, että AITOJEN baarien katoamisen myötä katosivat myös "aidot baarityöntekijät ja työntekijättäret, tai baarimestarit ja baariemännät.

Tässä vanhassa kuvassa baarin työntekijöillä on asianmukainen vaatetus. Tällaista näkeee nykyään hyvin harvoin jos koskaan, ehkä viimeksi Sodankylän Seita-baarissa.

Rauniobaari

nykyajan ilmiöitä tämäkin Romubaarin ja Liitutaulubaarin ohella. Rauniobaarin tunnistaa siitä, että siellä on paikka rikki, tarkoituksellisesti! Rikkinäisyys on nimittäin sisustustyyli! Jotkut juorut kertova tämän tyylin syntyneen rapakon takana, kun hipsterit, nuo onnettomat, alkoivat kunnostaa Uudessa Jorkissa (New York) entisiä tehdaskiinteistöjä asunnoiksi. (siitä muuten on olemassa hyvä elokuva "Näkymätön rakkaus" (Ghost 1990, Yhdysvallat) jossa pariskunta elokuvan alussa kunnostaa tuollaista asuntoa)

Rauniobaarissa on tarkoituksella remontoimatta jätettyjä kohtia, muuraamatonta seinää pilkistää jostain jne.
Baariin tuollainen ei kuitenkaan käy mitenkään. Elokuvan kulisseiksi varmaan kyllä. Mitä viehätystä tai ruoka/juomahaluja voi saada istuessaan tuollaisessa puolirauniossa?
Sellaista kaipaavalle oikea paikka on tietenkin Pripjat-kahvila Tsernobylin alueella:

Meteliä, mekkalaa, karaokea ja kahvia: Lossibaari

Tämä on se mitä voin sanoa Lautiosaaren Lossibaarista. Lautiosaaren kauppoihin suuntautuneen kävelymatkani varrella sijainnut Lossibaari oli juottola, jos emme sanoisi että räkälä. Ei, ei räkälä, koska  lauloinhan siellä karaokena Tsingis-Kaanin! Ja join kahvin silloin tällöin.  Lossibaarissa hyvää oli mieleenjäävä nimi. Baarin edessä kadunlaidassa nurmikolla seisseen GB:n jäätelömainosukon merkitys ei minulle koskaan selvinnyt. Olikohan se vitsi? En muista baarista yhtään jäätelöallasta enkä jäätelöä juuri muutenkaan. Kahviani ja Ilta-lehteä lukiessa jopa toivoin että baarin kanta-asiakkaat eivät kiinnittäisi minuun huomioitani, että saisin juoda kahvini rauhassa ja lukea lehteni. varsinkin römeä-ääninen lihava alkoholisoitunut nainen piti kovaa meteliä, hänen äänensä oli todella kuin rekkalesbolla. Koskaan tuo porukka ei kuitenkaan ainakaan sanonut minulle mitään, mutta metelin ja kiihkon yltyessä yleensä lähdin. Joskus mekkalaa kuului kun baarin ohi kävelin, joten ei aina tullut edes poikettua kahville.

Niin kauan kun Lautiosaaren grilli-kahvila oli toiminnassa ei Lossibaarissa varmaan ruokaa kannattanut laittaa. Grillin ruoatkin olivat kyllä aika rasvaisia. Nyt jälkikäteen jopa harmittaa kun ei tullut haettua tuohon grilliin töihin sen hakiessa työntekijää.

Lautiosaaren Grilli sai uuden yrittäjän vuonna 2000, ja noin vajaan 8-vuoden jälkeen se loppui. Surullista.

Esimerkillinen baari.

Esimerkiksi käyviä baareja voi olla nykyään jo vaikeaa löytää. vanhoista kuvista niitä voi löytää, ja miksei elävästäkin elämästä aina välilllä, tosin harvoin.

Tässä on muutamia kuvia joissa esimerkillinen baari on nähtävissä.

Miksi nämä kuvat ilmentävät esimerkillistä baaria? Niisä käy ilmi siisteys, selkeys, ruokaan ja juomaan liittyvä viihtyisyys. Asiallisuus ei ole samaa steriiliyttä kuin sairaalan kanttiinissa, se on oma paikkansa emmekä sekoita sairaalan kanttiinia baariin. Toisaalta romubaarin epähygienia ja rökälemäisyys loistaa poissaolollaan. Voimme nähdä sen: täällä voin myös syödä. Ja toiseksi: jos ja kun janottaa, täällä voin myös juoda, esimerkiksi kansan suosimaa olutta.
Tässä alimpana tiedossa ollut Suomen baarien ykkönen, Seitabaari Sodankylässä.

Baarien nimet.

En osaa sanoa, kuinka monta "Keskusbaaria" ja "Pikabaaria" Suomessa onkaan ollut, mutta nopea arvaus on että Keskusbaari ja Ruokabaari olivat ne tyypillisimmät. Kahvibaari tietysti myös. Suurin osa baarien nimistä on ollut helppoja (toisin kuin nykyään!) On siinä ja siinä laskeeko "Äteritsiputeritsipuolilautatsibaarin" sitten perinteisiin kahvi ja ruokabaareihin, kun sen tarjonnasta on ole saanut täyttä varmuutta. Nimihän oli aivan mahdoton.

Kokkolassa puhutaan myös ruotsia, Jäätelöbaarilla oli kaksikielinen nimi.

Alkubaari oli hauska nimi. 

Seitabaari oli samannniminen 30-vuotta!  Seitabaari Sodankylässä.