Hyvät lukijat, tämä tarina on tosi! -vain nimet ovat muutettuja)
Pitsa-Pedro makasi sairaalassa, kylkiluita oli murtunut. Hän oli vasta ajanut työpaikkansa, pitserian kuljetusauton lunastuskuntoon kehätiellä, ei liukkaalla jarruttanut tarpeeksi edelläajaneen auton pysähtyessä. Seurauksena auton romuttuminen, kylkiluut murtuneet ja kohta lopputili työpaikasta, jonka omistaja oli raivostunut auton tuhoutumisesta. Viikko siinä meni ennenkuin Pedro toipui, muistoksi jäivät vielä vuosien jälkeenkin ajoittain tuntuvat kivut kylkiluissa ja rintalastassa, senverran kova tälli oli ollut.
Koetin lohdutella Pitsa-Pedro , ja aloin tekemään hänelle työpaikkahakemuksia, ja hän pääsikin kohta töihin erääseen pitseriaan. Mutta kesän edetessä hän oli kohta kuin tulisilla hiilillä: pitää saada oma paikka ostettua! Ja heti!
Älähän hoppuile, sanoin, rauhoitu, sinusta ei ole siihen, se on liian raskasta, se menee konkurssiin etkä tienaa sillä mitään.
Mutta puheeni menivät kuin kuuroille korville: "älä puhu sellasta että älä osta, vaan puhu vaan sellasta että osta osta! Pitsa-Pedro vastaili kuin houreessa. Eräänä syysilta hän soitti: tule mukaan, nyt paikka löytyi! Ajettiin Matinkylään, ja Olariin. Erään kerrostalon alakerrassa oli pikkuinen ravintola. Pimeässä paikka teki synkän vaikutelman, vetolaatikot olivat täynnään kuivanutta ruokaa jne. Mieti nyt vielä kuitenkin, sanoin. Parin päivän päästä Pitsa-Pedro kin taipui, ettei ostaisikaan paikkaa, sehän oli aivan kuollut. Seuraavaksi sainkin kuulla että nyt Pitsa-Pedro on ostanut ravintolan, pienehköstä kaupungista lähes 100km päästä!
No, lähdimme paikan päälle. Suhteellisen normaali avoinna oleva paikka, 25-asiakaspaikkaa, omistaja epäsiistin oloinen sätkäväiski joka kehui kuinka kova myynti paikassa kuulemma on.
Niin tarina alkoi.
Ravintolan irtaimisto oli kuitenkin tullut tiensä päähän. Pitsauuni tarvitsi vähän väliä korjaajaa, varaosia oli haettava Monninkylästä asti. Tulit nilkuttivat, ruokailuvälineet olivat eriparia, samoin astiastosta juomalasit. Oli myös isokokoinen buffet, joka ei kylmennyt eikä kuumennut. Sen Pitsa-Pedro antoikin kohta pois. Asuntokin oli löytynyt, lähes vastapäätä, lähes 100-neliöinen asunto, johon oli tarkoitus majoittaa työntekijät! Kolme heikosti suomea osaavaa maahanmuuttajapoikaa. Ensimmäinen viihtyi pari päivää, toiset kaksi jopa viikon. Pitsa-Pedro jäi yksin suureen asuntoonsa jossa oli pelit ja vehkeet. tilaa vaikka isollekin perheelle. Vuokra tosin olikin 900 e kuussa.
Kerroin että starttirahaakin voisi valtiolta saada, mutta se olisi pitänyt hakea ennen yirtystoiminnan aloittamista. Tein kuintekin hakemukset. Ja ihme tapahtui! Starttirahaa myönnettiin, jälkikäteen! Summat eivät päätä huimanneet, mutta jotain helpotustahan sekin oli.
Pitsa-Pedro rakasti nähdä rahaa, oli kiva kun kassakoneen laatikko oli täynnä! Seteleitä ja kolikoita aivan tursusi laatikossa, välillä jopa tipahteli lattialle. Katselin touhua, samoin eräs kaverini. Huomautimme useaan otteeseen Pitsa-Pedro lle, että ota liiat rahat pois, äläkä jätä laatikkoa täynnä rahaa yöksi ravintolaan auki! Lähtiessään kotiin Pitsa-Pedro nimittäin jätti kassakoneen rahoineen kaikkineen laatikkoa auki! Kaikki asiakkaat näkivät hyvin tilanteen. Ja kuinka kävikään: eräänä aamuna Pitsa-Pedro n tullessa töihin ravintolan etuovi oli auki! Lattialta löytyi vielä muutama pikkuseteli ja kolikoita, varkaalle oli tullut kai kiire! Tappio: 4000 euroa! Voi jumalauta, kirosin mielessäni kun kuulin. Pitsa-Pedro oli kuin halvauksen saaneena, asunnosta olisi luovuttava! Seuraavan talven Pitsa-Pedro majoittui ravintolansa wc:n edessä olevaan kapeaan käytävään lattialle. Ravintolan sisustukseen tulivat mukaan vaatelipasto ja hammasharjateline harjoineen vessaan. Terveystarkastaja kirjoitti raporttiinsa: ravintolatiloissa yöpyminen ehdottomasti kielletty! Pitsa-Pedro kätki asunnostaan jääneet huonekalut ja vaatteensa ravintolan kellarikoppiin. seuraavana keväänä kun koppia avattiin ulos juoksi lähes kissan kokoinen rotta! Kaikki vaatteet haisivat rotalta, papanoita oli kaikkialla. Keinokuituvaatteet olivat ne joista rotta ei ollut erityisemmin pitänyt, muut olikin sitten nakerrettu risoiksi. Talvella laittamani asuntohakemus tuotti kuitenkin myönteisen tuloksen Pitsa-Pedro sai kaupungin asunnon, pienen yksiön. Ja kaikki vaatteet kumihanskojen avulla säkkeihin, kengät myös, aivan kaikki, talon pesutupaan ja koneeseen 90 astetta ja paljon pesuainetta! Rotanpaska lähtisi! Paskat lähtivät ja haju, mutta niin lähtivät myös liimaukset kengistä! Osa kengistä oli aivan hajalla, osa muodottomina käppyröinä! roskiin vain, onneksi jalassa olevat kengät olivat säästyneet!
Rahaa pitää saada! Äkkiä, ota mulle lainaa! Pitsa-Pedrolla oli taas vauhti päällä. Varoitukseni menivät jälleen kuuroille korville. Ei auttanut vaikka kuinka pelottelin pikavippifirmojen rikollisella ahneudella, konkurssilla ja ulosotolla. Ei, lainaa vaan, ota mulle!
Ja niin pantiin alulle pikavippikierre. Ja lainaahan sai, tosin kauhealla korolla, mutta eiän Pitsa-Pedro ikein edes käsittänyt mikä korko on.
Ravintolan ikkunoissa olevat mainosteippaukset olivat parhaat päivänsä nähneet. Pari niistä tosin sai kovan lopun humalaisen naisasiakkaan kaataessa pyöränsä ikkunaa vasten jolloin suuri ruutu särkyi, ja viereinen halkesi. Lasiliike vahtoi molemmat. Pitsa-Pedro keksi päästänsä milloin mitäkin tarjouksia, hain videovuokraamosta vanhoja elokuvajulisteita, joiden valkealle takapuolelle tekstasin parhaan taitoni mukaan mainoslauseita ja hintoja. Mikään siisti ravintolan näyteikkunanäkymästäei teitenkään tullut. Jopa vasta
Kassakoneen laatikko täynnä kuin "Turusen pyssy"
Pitsa-Pedro rakasti nähdä rahaa, oli kiva kun kassakoneen laatikko oli täynnä! Seteleitä ja kolikoita aivan tursusi laatikossa, välillä jopa tipahteli lattialle. Katselin touhua, samoin eräs kaverini. Huomautimme useaan otteeseen Pitsa-Pedrolle, että ota liiat rahat pois, äläkä jätä laatikkoa täynnä rahaa yöksi ravintolaan auki! Lähtiessään kotiin Pitsa-Pedro nimittäin jätti kassakoneen rahoineen kaikkineen laatikkoa auki! Kaikki asiakkaat näkivät hyvin tilanteen. Ja kuinka kävikään: eräänä aamuna Pitsa-Pedron tullessa töihin ravintolan etuovi oli auki! Lattialta löytyi vielä muutama pikkuseteli ja kolikoita, varkaalle oli tullut kai kiire! Tappio: 4000 euroa! Voi jumalauta, kirosin mielessäni kun kuulin. Pitsa-Pedro oli kuin halvauksen saaneena, asunnosta olisi luovuttava! Seuraavan talven Pitsa-Pedro majoittui ravintolansa wc:n edessä olevaan kapeaan käytävään lattialle. Ravintolan sisustukseen tulivat mukaan vaatelipasto ja hammasharjateline harjoineen vessaan. Terveystarkastaja kirjoitti raporttiinsa: ravintolatiloissa yöpyminen ehdottomasti kielletty! Pitsa-Pedro kätki asunnostaan jääneet huonekalut ja vaatteensa ravintolan kellarikoppiin. seuraavana keväänä kun koppia avattiin ulos juoksi lähes kissan kokoinen rotta! Kaikki vaatteet haisivat rotalta, papanoita oli kaikkialla. Keinokuituvaatteet olivat ne joista rotta ei ollut erityisemmin pitänyt, muut olikin sitten nakerrettu risoiksi. Talvella laittamani asuntohakemus tuotti kuitenkin myönteisen tuloksen Pitsa-Pedro sai kaupungin asunnon, pienen yksiön. Ja kaikki vaatteet kumihanskojen avulla säkkeihin, kengät myös, aivan kaikki, talon pesutupaan ja koneeseen 90 astetta ja paljon pesuainetta! Rotanpaska lähtisi! Paskat lähtivät ja haju, mutta niin lähtivät myös liimaukset kengistä! Osa kengistä oli aivan hajalla, osa muodottomina käppyröinä! roskiin vain, onneksi jalassa olevat kengät olivat säästyneet!
Vessanpönttötoilailu
Asiakasvessassa on ns. suorahuuhtelupönttö, nykyään jo hyvin harvinainen. Mutta toimii, ja kova vedenpaine huuhtele jätökset tehokkaasti. Jotkut asiakkaan joskus mainitsevat että eivät osaa käyttää pöntön kahvaa. Pitsa-Pedro alkaa touhuta että pönttö on vaihdettava. Sanon että hoidan asian: laitan lapun vessaan jossa mainitaan että kahvaa saa painaa voimakkaammin. Talon omistava vanha rouva valittaa minulle, että Pitsa-Pedro kiusaa häntä jatkuvasti pönttöasialla, vaatii sitä vaihdettavaksi, vaikka se on toimiva, ja jopa retroakin. Olen hänen kanssaan samaa mieltä ja sanon että ei välittäisi Pablon vaatimuksista mitään. Koetan saada Pitsa-Pedron luopumaan asiasta, koska näen että vanharouva alkaa olla selvästi kärsivällisyytensä rajoilla. Ei auta, ja eräänä päivänä pönttö on vaihdettu. Tilalla on halpamallia oleva pönttö. Kiroan mielessäni! Taas aivan turhasta asiasta turhaa vaivaa ja riitaa!. Mutta päätän että välimme eivät vielä yhdestä paskapytystä katkea.
Rahaa pitää saada! Äkkiä, ota mulle lainaa! Pitsa-Pedrolla oli taas vauhti päällä. Varoitukseni menivät jälleen kuuroille korville. Ei auttanut vaikka kuinka pelottelin pikavippifirmojen rikollisella ahneudella, konkurssilla ja ulosotolla. Ei, lainaa vaan, ota mulle!
Ja niin pantiin alulle pikavippikierre. Ja lainaahan sai, tosin kauhealla korolla, mutta eiän Pitsa-Pedro ikein edes käsittänyt mikä korko on.
Ravintolan ikkunoissa olevat mainosteippaukset olivat parhaat päivänsä nähneet. Pari niistä tosin sai kovan lopun humalaisen naisasiakkaan kaataessa pyöränsä ikkunaa vasten jolloin suuri ruutu särkyi, ja viereinen halkesi. Lasiliike vahtoi molemmat. Pitsa-Pedro keksi päästänsä milloin mitäkin tarjouksia, hain videovuokraamosta vanhoja elokuvajulisteita, joiden valkealle takapuolelle tekstasin parhaan taitoni mukaan mainoslauseita ja hintoja. Mikään siisti ravintolan näyteikkunanäkymästäei teitenkään tullut.
Vanha Viskisieppo
Vanha visikisieppo on löytänyt Pitsa-Pedro n ravintolan. Hän on ärtyisä, usein kohmeloisen oloinen yli 70v risupartainen mies, jolla kyllä itsekehu ja juttu luistaa. Hän saa kuitekin sovittua olutfirman kanssa, että ravintolan mainosteippaukset uusitaan.
(tarina jatkuu),,,,,,,,,,,,,
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!