sunnuntai 3. lokakuuta 2021

Ruoka-ja Kahvibaari Siltakatu 13 Hyvinkää -BAARIEN SYNKKÄ PUOLI

 BAARIEN SYNKKÄ PUOLI-voi olla lisäotsikkona tälle baarille, mikäli tietomme pitävät paikkaansa. Hyvinkään Siltakadulla sijainneeseen Ruoka-ja Kahvibaariin liittynee eräiden tietojen mukaan myös eräs suomalainen sarjamurhaaja eli "Häkä-Enska", Ensio Koivunen.

Kuvat Hyvinkään kaupunginmuseon kokoelmista

Ruokabaarin emäntä oli tyylikäs

Ajoiko Häkä-Enska joskus invamopolla? Tuskin.

Kolme liftarityttöä lähti viimeiselle matkalleen ”Häkä-Enskan” amerikanraudan kyydissä
Liftarisurmien tutkinta alkoi, kun kahden tytön ruumiit löytyivät sorakuopalta Hyvinkäällä elokuussa 1971. Häkä-Enska surmasi Ritva Raijaksen, 17v, Pirjo Laihon, 17v ja Salme Metsänikulan, 23v, autonsa sisätilaan johtamalla pakokaasulla. Sen jälkeen hän raiskasi uhrinsa ja hautasi heidät enemmän tai vähemmän huonosti.

Vahvistamattomien tietojemme mukaan:

 Ensio Koivunen syyllistyi muun muassa väärennöksiin, petoksiin, kavalluksiin ja rattijuopumuksiin - mutta ei väkivaltarikoksiin ennen v. 1971.  Häkä-Enska vapautui vankilasta 3.7.1968 oltuaan siellä 8 vuotta 4 kuukautta 9 päivää. Häkä-Enska pääsi ehdonalaiseen vapauteen, joka olisi päättynyt 3.7.1973.

Keväällä 1969 Häkä-Enska ryhtyi pitämään Siltabaaria Hyvinkäällä. Yritys oli yhteinen Aune Lehtolan kanssa, ja heinäkuussa 1970 he avioituivat. 

Syksyllä 1970 baarin pito lopetettiin ja Koivuset muuttivat Helsinkiin, jossa Häkä-Enska sai erilaisia töitä mm. kaivinkoneenkuljettajana.

Edelleen vahvistamattomien tietojen mukaan Häkä-Enska olisi väittänyt Kakolassa istuessaan että hänen selliinsä johdetaan häkää,,,


Puhelinluettelotiedot Ruoka-Baari Aune Lehtola Siltakatu 15 Hyvinkää




Häkä-Enska ja auto


                                                            Tässä sijaitsi Ruoka-ja kahvibaari

Ruoka-ja Kahvibaari Siltakatu 13 Hyvinkää -BAARIEN SYNKKÄ PUOLI

 BAARIEN SYNKKÄ PUOLI-voi olla lisäotsikkona tälle baarille, mikäli tietomme pitävät paikkaansa. Hyvinkään Siltakadulla sijainneeseen Ruoka-...