Vuonna 1991 kirjoitettiin että "Tämän päivän hermannilaisia tapaa baarissa nimeltään Kaksi Kaarinaa Vellamonkatu 10:ssä. Se on auki arkisin 8-20. Aurinkoinen baarinpitäjä tuntee asiakkaansa kuin viisi sormeaan, keskiolut virtaa, rahapelit kolisevat. Vanhat herulilaiset tulevat kaukaakin tänne turisemaan ja syömään baarin maukasta ja edullista kotiruokaa. Juttu lentää tämän keskiolutbaarin pöydissä; paikka tuo mieleen M. A.Nummisen kirjan Baarien mies. Maailmaa parannetaan, vanhoja muistellaan. Hermannissa toimi kieltolain aikaan pirtukahviloita, joita poliisi turhaan yiritti saada kiinni. Nyt on tyytyminen keskikaljaan. Isä pikkutyttärineen tuleee aamupäivällä parille oluelle. Tytär leikkii tottuneesti pikkunukkensa kanssa, jolla on paljon äidin tekemiä vaatteita. Lopulta on aika lähteä kotiin ruoan tekoon. Tunnelma baarissa on kodikas ja siisti."
Puhelinluettelosta löytyivät myös baarin tiedot.
Suunnilleen samasta paikasta kuvattuna v. 2019 Seinälaudoitus näyttää olevan jäljellä, mutta aivan kuin se olisi ollut ennen maalaamaton?
-Näin oli siis vuonna 1991. Mutta miltä siellä näyttää tänään? Lähdin siis katsomaan Vellamonkatu 10:een mitä paikalta löytyy. Hermannin pub-niminen juomapaikka on ainakin jossain vaiheessa toiminut samassa tilassa.
Tänään paikalta löytyy etninen "Hermannin pizza & kebab"-niminen pitseria. Vain hyvällä mielikuvituksella ja arvailulla tilan voi kuvitella olleen aikoinaan "Baari Kaksi Kaarinaa". Seinälaudoitus on ensimmäinen vihje. Mutta muuta tunnistettavaa ei sitten löydäkään. Poissa on baaritiski ja lasivitriini, retrotuolit- ja ennenkaikkea edellä kuvattu vuoden 1991 kotoinen tunnelma. Paikka osoittautuu tyypilliseksi etniseksi pitseriaksi, jossa kuitenkin ruokailijoitakin näyttää käyvän. Etelän tummat miehet hääräilevät keittiön pitsauunin ääressä, välillä joku heistä tulee ja menee pitsalaukun kanssa autolle (keikkaa viemään) Täälläkin näkee tälle ajalle tyypillistä tiilikuvioista seinäpinnoitetta. Korkeaselkäiset epämukavat tuolit. Liitutauluja joissa käsin töherrettyjä tarjouksia ja hintoja. Kassapöydän nurkassa lasinen kahvipannu levyllä kuumumassa.
-Kun tänne asti tulin, niin ostan kahvin. Hinta jopa 2 euroa! Ja kun lisään näköjään kauan levyllä paistuneeseen kahviin maitoa, niin tummia hiukkasia uiskentelee -pahvisessa-kahvikupissa! Pannusta irronnutta palanutta kahvia! Ja maku on sellainen kuten arvata saattaa! palanut! M.A.Numminenkin olisi kironnut, varsinkin kun munkkiakaan ei ole saatavilla. En voi syyttää etelän miehiä, eiväthän he tiedä mitään paikan historiasta eivätkä suomalaisista kahvitottumuksista. Kysyn eräältä heistä jo poistuessani:
-"Onko tämä entinen baari Kaksi Kaarinaa?"
-ei vastausta.
-"Ei taida olla?" totean. Nyt kuulen:
-"en tiedä".
-Ei hän tiedä, eikähän se häntä kiinnosta. Koska kovin tarkkaan ei ole tiedossani Baarin Kaksi Kaarinaa ruokatarjonta, niin en ole oikeutettu jyrkkään arvosteluun, mutta mitään perinteistä kaurismäkeläistä baaria ei Vellamonkadulta enää löydä.
